maanantai 26. huhtikuuta 2010

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin

Tänään palauteltiin mieleen että mitä siellä kentällä oikeesti pitääkään tehdä. Haistella? Ei. Juoksennella pitkin kenttää? Ei. Tukkia korvat ja leikkiä kuuroa? Ei todellakaan. Tämän tein tänään Tuiskulle selväksi. Mentiin ensin uimaan (siis koirat ui, hui en minä!). Tuisku sai polskutella tunnin ja hyppiä laiturilta. Edikin ui. Meni raukka liian syvälle kahlaamaan ja sitten tulikin äkkisyväkohta. Aika täydellisesti ui tarzania ;). Eilenkin kun oltiin koiria uittamassa, Erno meni Tuiskun mukaan laiturille ja siinä keskellä oli kohta missä laitsa oli painunu veden alle. Arvata saattaa miten kävi, tippuiko pieni poika reunan yli ja polskutti siellä hädissään? Arvata myöskin voi, menikö pieni poika sinne laiturille heti uudestaan, ja polskutti takaisin rantaan? Hih kyllä sakut voi olla joskus niin hassuja :).

Juuh, tein ruudun valmiiksi isolle nurmikentälle. Eli nyt pitää treenata paljon sitä että ruutu on VALMIINA!! Kokeessa huomasi että tätä ei ole treenattu. Aina olen näyttänyt sen paikan sille! Ja pitkää matkaa pitää myös treenata jotta kisatilanne helppo!! Lähetin 40m matkalta. Pallo valmiina ruudussa. Teki tasan saman ku kokeessa: Juoksi superkovaa korvat niskassa kohti ruutua ja sit siinä 1,5-2m päässä tuli se sama blackout!! Meni ruudun sivuun? Annoin vähän aikaa ettiä paikkaa mut ei löytäny vaan haki sivuun. Pyysin takas ja jätin sen oottamaan 40m päähän. Otin yhden näytön ja sieltä taas lähetys pallolle 40m päästä. Näki siis pallon tultuaan jo ruutuun kun pallo oli semmosessa kuopassa. Ei tarvinut kuitenkaan etsiä. Nyt meni samaa vauhtia ja ihan ruutuun asti. Sit leikittiin vähän aikaa ja otin ruudun 40m päästä ja pysäytin sinne. Menin palkkaamaan namilla. Loppuun vielä yksi palloruutu jotta koiralle jäisi hyvä mieli :). Otettiin myös yksi luoksarin seis pysäytys niin että heitin pallolla samalla kun annoin käskyn, lyht matka. Nyt tätä pitää treenata. Eli luoksarin seisominen laitetaan kierroilla kuntoon. Lopuksi noutoa pallolla, nopee oli!

Oli kyllä hyvä palauttava ja tuli hyvä mieli molemmille :). Alex oli käskyttämässä eikä Tuisku ollut moksiskaan! 14.5 on Tampereella toko koe johon koitetaan mennä, samoin Nokialla 22.5. Yritetään päästä vielä pariin muuhunkin toukokuun aikana. Tavoite olis että kesäkuussa ois oikeus erikoisvoittajaan. Kunnon treeniä vaan siis!

Ei kommentteja: