tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kaukalossa

Tiinan poppoon kanssa treenattiin jääkiekkokaukalossa. Niinpä päätin etsiä meille oman treenikaukalon :) Se kun on ihan hyvä ton karkailevan teinipojan kanssa!

Mutta eilen ei tarvinnut jahdata pakoon säntäilevää mustuaista, vaikka laitoin kentälle neljä toko tötsää. Keskelle kenttää.
Otin koiran patukalle suoraa autosta. Matkaa autolta kentälle jotain 50-60m. Annoin voittaa ja se tapansa mukaan työntää patukan heti mulle takaisin joten heitin pari kertaa että pääsin kaukalolle. Käskin odottamaan ovensuulla kun menin patukan kanssa sisälle ja päästin siitä puremaan. Semmonen sisääntulo :)

Leikittiin siinä tovi ja annoin voittaa monta kertaa, varsinkin sillon kun se taisteli oikeesti eikä vaan roikkunut patukassa. Mentiin tahallaan liian lähelle tötsiä ja se meni kerran niitä pällistelemään patukkasuussa. Kielsin ja kutsuin ja se tuli heti luokse ja sai palkaksi kunnon leikin

Sit me tottisteltiin patoomisesta liikkeellelähtöjä. Tehtiin myös sivuaskelia ja sivulta lähtöjä ja koitin vähän hakee niitä koukkauksia mun selän takaa mutta ei se tehnyt sitä kun kerran josta huomautin ja sit tehtiin uusiksi niin ei enää koukkaillut. Sivuaskelissa ei huutanut.

Pidin tarkotuksella patukkaa treenin alussa oikeassa kädessä ja olin valmis hetsaamaan jos esmes ääntelis mutta ei :) Hetsailin muutenkin aika paljon ja annoin purra.

Seuraamisia tein ensin tötsien välistä kahdesti. Hidasti ja laski katsetta kahdella ekalla kerralla kun päästin tötsien kohdalle. Siitä lyhyt hetsi ja uusi seuraa ja siitä palkka. Kolmannella kerralla ei huomioinut tötsiä ja sai siitä suoraa palkan :) Patukka oli oik. kädessä.

Pepunkäytön alkeita tehtiin niin että mulla oli patukka vas. kädessä. Hienosti kääntyy mutta ei istu kun pysähdyn. Nyt vissiin täytyy vielä palkata siitä että ylipäätään kääntyy, ettei jääkkään odottamaan niin pitkäks aikaa että ehtii istumaan vaan palkka tulisi heti ns. liikkeestä.

Ennenkun keräsin tötsät pois, leikittiin patukalla ja heitin sen tötsien läpi niiden toiselle puolelle. Pepe juoksi suoraa patukan luo ja aloin samantien kehua ja se tuli suoraa mun luo loikkien tötsien yli :)<3

Loppuun vielä kaukalon ulkopuolella makkaralla avo kaket, matka 8m. Tein nopeasti m-i-m-i, melkein kokonaan ilman odottelua väleissä. Teki nopeet vaihdot. Viereisessä talossa haukkui koira aika kovaäänisesti ja  pepe sinne vilkuili vaihtojen välissä joten käytin tilaisuuden hyväksi ja kokeilin onko kuulolla vaikka katseleekin haukunnan suuntaan. Hyvin oli kuulolla. Menin sen tässä välissä palkkaamaan mutten vapauttanut. Otettiin sit pitkillä vaihtojen väleillä i-m-i-m. Oli taas niin superhyvin kuulolla :) Sit vapautin ja päästin patukalle ja sai viedä sen autoon!

On se niin kiva kun se on välillä tommonen kuuliainen. Selvästi se on näissä patukka-patoomis treeneissä väsynyt tosi herkästi jolloin tekeminenkin on vähän löysempää ja väsyneempää kun mitä normaalisti. Mutta pääasia että sain sen iloisena tekemään mun kanssa vaikka oli tötsiä!

Nyt vähän jännittää mennä kentälle treenaamaan porukassa kun silloin Pepe useimmiten vinkuu kun paikalla on muita koiria. Mutta ehkä me vaan leikitään.

Ei kommentteja: