keskiviikko 24. elokuuta 2011

Pk (ja TOKO)-koiran alku

Pepe on IHANA!!

Ollaan treenattu joka päivä tottista:

Seuruuta, jossa pepunkäyttöä paljon. Poitsu rrrakastaa sivulle -ja sivulla siirtymisiä! Perä kääntyy jo todella hyvin ja poika osaa tulla sivulle ihan itse vaikka minkälaisesta kulmasta. Videota taas luvassa tästä

Maahanmenoa, nopeaa sellaista. Osaa jo pysyä maassa paikallaan muutaman sekunnin. Perusasennossa osaa mennä maahan ja jäädä odottamaan

Leikkimistä 2:lla lelulla. Alkuun leikin yhdellä lelulla ja kun voitti, palkkasin namilla jossa siis yritin houkutella sen lelun kanssa luokseni. Noh, nami kiinnosti enemmän joten lelu jäi aina jonnekkin eikä leikkiminen kamalasti kiinnostanut. Aloin sitten leikkiä kahdellä köysilelulla ja nyt tuo lelun ihan loppuun saakka mulle :)

Ihanan anhe siitä on kehittynyt! Ei tarvitse olla edes kovin nälkäinen kun pelittää kuivamuonalla.

Odottamista, Pepsukka osaa jo odottaa istuvilteen "odota" käskyllä kun siirryn 5m peruuttaen taaksepäin ja aikaa jotain 5sekuntia max.

Luoksetuloa tänään ekaa kertaa: TOKO tyylillä eli suoraa sivulle. Päätin ettei ihan vielä treenata pk eteentuloa kun tänään ei onnannut taaskaan... Siis sivulletulo tänään puolesta metristä, kädellä ohjasin. Tai no oli se yli puoli metriä, ainakin 65,4cm :D

Pepellä on ihanan iloinen asenne kun tokoillaan :) Se tekee ihan täpöillä ja keskittyykin. Sen ilme on selvästi onnellinen! Sillä on oikea toko asenne.

Viikonloppuna Ale oli lomilla. Mentiin pelkän Pepen kanssa metsään. Ale lähti toista polkua pitkin ja minä toista. Polut lähtivät loivana eri suuntiin V:n muotoisesti, ja Pepe juoksi aluksi mun lähellä. Otin sen syliin ja huusin Alelle että kutsuu sitä. Edessä oli puita sen verran ettei ollut näköyhteyttä. Kuitenkin matka vain jotain 25m. Pepe lähti samantien juoksemaan kovaa ääntä kohti ja sai paljon kehuja Alelta. Ale laittoi sen sitten takaisin ja ihmeekseni se juoksi taas :o Tätä tehtiin muutama kerta ja totesimme että siinä meillä tuleva viestikoira!! I-HA-NA!

Ollaan autoiltu joka päivä vähän. Poika ei ennen tykännyt autossa olosta mutta nykyään katselee maisemia innoissaan ja HILJAA! Osaa odottaa paikallaan kun häkin ovi avataan ja käskystä vasta tulee ulos. Sitten se yrittää saman tien takaisin häkkiin mutta eihän noin lyhyillä koivilla pysty millään hyppäämään niin korkealle :D Ollaan myös käyty kapessa/ihmisiä ja koiria ohittamassa päivittäin. Nyt on muutto edessä n. kuukauden päästä. Muutetaan tuohon 1km päähän vähän isompaan kämppään. JIHUU!

Rupean nyt kouluttamaan tokoa ja Pepe pääsee mukaan aina katselemaan ja totuttelemaan menoon.

4 kommenttia:

Tanja kirjoitti...

Luin Erjan sivuilta, että sulle tuli Ansan velipuoli. Kiva nähdä teidät sit lokakuussa!! Tsemppiä yhteiselle taipaleelle pennun kanssa:) Pixin lapset on ainaskin mun (täysin puolueettoman;) ) mielestä ihania:)

Sohvi kirjoitti...

Pepelaku on vienyt sydämmen näiden 3 viikon aikana ihan 110%:sti! Ihana lapsi! Ja Pixi on tosi ihku :)

Kiva nähdä vihdoinkin Ansa livenä! Niin kauan jo virtuaali maailmassa sitä ihastellut.. ;p

Eloisa kirjoitti...

Koska koska videoita saa nähtäväksi? Odotan innolla ;)

t. Ralli-veli

Sohvi kirjoitti...

Hah! :D Videot piti kuvata vkloppuna mutta oli niin kamalan paljon kaikkea kivaa tekemistä ettei millään ehtinyt (porukat ja pikkuveli oli vklopun meillä kylässä). Mutta nyt TULEVANA vkloppuna kuvataan, lupaan!! :)